IL 5.7.2014 JA 8-VUOTIAAN EERIKAN KUOLEMA

Etusivu

Eerika kuoli 13.5.2012 isän ja äitipuolen tukehduttamana. He ovat saaneet tuomionsa. Ratkaistavana vielä on yhdentoista hänen elämänsä ongelmiin ja niiden hoitamiseen osallistuneen sosiaali- ja terveyspalvelujen perustyöntekijän/viranhaltijan osuus; syyte rajautuu IL:n mukaan virkavelvollisuuden rikkomiseen.

Oikeustajuni mukaan se, että vääränlaisen tekemisen tai tekemättä jättämisen vuoksi joutuu tutkinnan kohteeksi, jopa rangaistuksi, on oikein.

Syytemenettelyn rajaaminen asiakaspinnalla, lähikontakteissa olleisiin ja sosiaalityön päätösmenettelyjen mukaan johtavaan sosiaalityöntekijään herättää isoja kysymyksiä. Miksi? Koska sosiaalityön tekemisen edellytyksistä eivät vastaa perustyöntekijät, vaan moniportaisen organisaation virkamiehet ja poliittiset päättäjät sekä kunta- että valtiotasolla.  Vertauksen vuoksi: kun yksityissektorilla vastaavassa asema oleva henkilö kiertää lakisääteiset työsuojelutoimet ja sattuu kuolemaan johtanut työtapaturma tai rakennusmääräyksiä rikotaan tietoisesti aiheuttaen vakavia vahinkoja, niin tutkinnassa on koko yritys ja sen johto. Yksityis- ja virkatyötä koskeva lainsäädäntö kulkevat eritahtisesti – perusteetta.

Varsin korkeita virkamiesjohdon ansioita perustellaan muun muassa vastuulla. Perustyöntekijöihin nähden heidän palkkansa ovat moninkertaisia. Traagisen tapahtuman ja varsin luokattomaksi romahtaneen sosiaalityön taustavaikuttajina ei heidän toimintaansa eikä poliittista statusta tule unohtaa.

Helsingissä sosiaali- ja terveyspalvelujen apulaiskaupunginjohtajan ja pormestari virat ovat vuosikymmeniä kuuluneet kokoomuksen mandaattiin. Kun siihen lisätään veroäyriä puolustava rahoitusjohtaja, niin tulos näkyy; varakkaan kunnan arvovalinnat lisäävät huonosti voivien perheiden, lastensuojelun ammattilaisten ja lasten määrää.

Pidän tärkeänä, että silloisen kaupunkijohdon ja sosiaalijohtajan vastuu konkretisoituu – jos ei oikeusprosessissa, niin ainakin kuntapolitiikassa. Kyse ei ole vain Eerikasta, vaan laajemminkin lastensuojelun laadusta nyt ja tulevaisuudessa. Lastensuojelupalvelujen on kehitettävä turvaamalla niitä tuottaville peruspalvelujen työntekijöille ammatillisen työn tekemisen ja muuntumisen edellytykset. Se tarkoittaa muun muassa hallittavissa olevia tehtäväkokonaisuuksia, avoimesti toimivaa moniammatillista työmallia, jatkuvaa koulutusta, kaupunkiorganisaation sosiaalisen vastuun kasvattamista ja asiakkaiden osallisuuden vahvistamista.  Käytäntö on osoittanut, että lukuisilla organisaatiouudistuksilla Helsinki ei tähän ole pystynyt, hallinnon paisuttamiseen kylläkin.

Sellainen talouspolitiikka ja alibudjetoinnilla johtaminen, joka jo 90-luvun lamasta lähtien on tuottanut Helsingissä, mutta myös monissa muissakin kunnissa, erityisesti vanhus- ja lastensuojelupalvelujen heikkenemisestä, on moraalitonta ja kustannuksia kasvattavaa. Leikkausmentaliteetti ja ”höyläpolitiikka” pitävät yllä rakenteita. Tällä politiikalla ei luoda edellytyksiä ammatilliselle kehitykselle, laadukkaille palveluille eikä tueta kuntatalouden tervehdyttämistavoitteita. Tutkitustikin voi sanoa, että ”säästöpolitiikka” on rapauttanut Helsingin perhepalvelut ainakin lastensuojelun osalta näennäisiksi; palvelut eivät ole oikea-aikaisia, eivät välttämättä edes oikeita eivätkä asiakassuhteet hallittuja.

Huonolla tolalla ovat myös lakisääteisiin velvoitteisiin vastaaminen (esim. asiakkuuden ratkaiseminen määräajassa ja asiakkuuden haltuunotto), henkilöstön pysyvyydestä ja ammattitaidosta huolehtiminen (sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuus ja pätevyysongelmat, tehtävämäärien epärealistisuus ), asiakastyön dokumentoinnin hyödyntäminen toimintatapojen suunnittelussa ja budjetoinnissa.

Valtiolla on lainsäätäjänä velvollisuus ja mahdollisuus ohjata ja valvoa normiensa toteutumista.  Yksi sellaisista on kunnilta vaalikausittain edellytettävä lastensuojelusuunnitelma; Helsingissä lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma. Jos ja kun valtuuston hyväksymässä suunnitelmassa todetaan ongelmia ja esitetään korjauskeinoja, tulisi niiden näkyä myös talousarvioissa.

Asiakastyöhön liittyvät ongelmat ja ratkaisujen riittämättömyyden tietää myös valvova viranomainen. Ohjausta ja sanktioita ei vain kuulu; kadonneet valtion modernisoituihin hallintokuvioihin?

Eerikan tapauksen aikainen sosiaalijohtaja Voutilainen lupasi kääntää jokaisen kiven ja kannon tapauksen selvittämiseksi.  Sosiaaliviraston toimintakertomuksessa 2012 mainittiin tapauksen aiheuttaneen runsaasti lisätyötä.  Jos tämä ”kääntely” olisi todella tapahtunut, se olisi johtanut joko korvausvaateisiin ao. henkilöitä kohtaan (Helsingin imago työnantajana ja palvelujen tuottajana ryvettyi) tai nopeisiin toimiin henkilöstön työedellytysten parantamiseksi.  Jälkimmäisiin vahvan johtajan olisi ollut helppo ryhtyä, koska perustyön ongelmat ja niihin soveltuvat liki kustannuksettomat ratkaisumallit olivat hänen tiedossaan.

Julkisuudessa en ole luvattuihin selvityksiin liittyvää tietoa havainnut. Tästä voi päätellä, että johto välttää vaikenemalla kollektiivisesta syyllisyydestä seuraavia poliittisia, taloudellisia, toiminnallisia ja henkilöstöpoliittisia paineita.  Niiden purkautuminen johtaisi toimiin, jotka olennaisesti kohentaisivat lastensuojelun toimintaedellytyksiä lakisääteiselle tasolle.

Ay-kentän ja poliittisen vasemmiston on syytä osaltaan katsoa ns. peiliin. On oltu mukana hyväksymässä toimintaa, joka lisää perheiden, lasten ja vanhusten ahdinkoa, heikentämässä palveluja ja niiden tuottajien asemaa. Miksi, kun hyviä vaihtoehtoja tehdä parempia palveluja nykymenettelyjä kustannustehokkaammin on?

Matti Lehesniemi
sosionomi, Porvoo

Kirjoittajan on mm. Porvoon sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen ja Porvoon työväenyhdistyksen sihteeri.

Kommentoi